maanantai 28. elokuuta 2017

Osa 2. Sisäinen Sherlock

Lenny Kravitz, Circus


Onneksi tajusin nopeasti jotenkin rajata keräyskohteeni. Ensimmäinen kriteeri oli, että 90-luvun ja siitä uudempaa olevaa CD-saalista en ala turhaan uusimaan vinyylinä (paria tärkeintä lempiorkkaa lukuun ottamatta). Sinänsä fiksu päätös, koska huomasin myös, että CD-aikojen vinyylipainokset olivat pieniä ja täten hinnat huomattavasti messevämpiä. Taas säästyi taaloja. Päätin myös alkaa nuuskimaan sitä kultaista maaperää, mikä itselle on jäänyt hieman pintaraapaisuksi ja lähes pelkän radiosoiton varaan. Siis pääsääntöisesti 60- ja 70-lukujen ulkomaista rock-osastoa. Yllättävän vähän on tullut matkan varrella hankintahuteja. Sitäkin enemmän positiivia ylläreitä ja rutkasti mielenmammonaa! Kokonaan uusi temmellyskenttä. 




Muutamien ostokertojen myötä ymmärsin nopeasti, että myös painoksella on väliä. On uusintapainoksia, eri maiden prässejä ja niitä himotumpia originaaleja, ensipainoksia! Tietysti artistin kotimaan orkkisjulkaisut ovat yleensä niitä kaikista halutuimpia. Sillisalaatti oli siis valmis, mutta varsin maittava sellainen. Opin samaan syssyyn, että levyn kansissa olevan koodin lisäksi pitää katsoa itse vinyylin keskiössä olevaa etikettiä numeroineen ja jopa sen reunaan kaiverrettuja matrix-koodeja. Niiden perusteella löytyi oikea painos. Sisäinen Sherlock nosti välittömästi päätänsä!



Onneksi löytyi näppärä Discogs.com sivusto, jonka avulla oikea painos löytyi helpommin. No, ihan niin kitkatonta asia ei kuitenkaan aina ole. Joskus oikean prässin löytämiseen tarvitaan enemmänkin netin kahlaamista, muiden harrastajien vinkkejä tai paikallisen luottokauppiaan opastusta. Itse pidän tutun kauppiaan kanssa turinoinnista, tulee sitä sosiaalistakin puolta kehiin ja mainioita knoppitietoja. Discogsista löytyy lisäksi applikaatio, jolla omaa katalogia ja hankintalistoja (wantlist ominaisuus) pystyy helposti hallitsemaan. Kova juttu.




Alkupään Discogs merkintöjä jälkeenpäin seuratessani, olin näköjään alkuun nimenomaan niiden vähän arvokkaampien 90-lukujen tuotosten kimpussa ja yksi itselleni tärkeimmistä artisteista on Lenny Kravitz. Onneksi hommasin silloin, koska niiden arvo on jo parissa vuodessa noussut jonnin verran. Herra on oikeastaan mulle suunnannäyttäjä ja linkki vanhan perimän suuntaan, josta Kravitz itsekin musiikkiinsa vaikutteita ammentaa. Leonardin tuotannossa maistuu vahva vintage-viini, sellainen rockin, soulin ja funkin tanakka mikstuura. Tiukan grooven ja koukuttavien melodioiden kudelma, jonka miekkonen on osannut loihtia jollain tapaa freesin kuuloiseksi. Herisyttää kovasti allekirjoittaneen makunystyröitä juuri oikealla taajuudella.

Tästäpä oiva esimerkki on tämä järjestyksessään neljäs studiojulkaisu, josta tulee alkuun hieman synkähkö mielikuva. Johtunee osin kansitaiteesta ja avausbiisin nimestä ”Rock n’ Roll Is Dead”. Kuuntelukertojen myötä kokonaisuus aukenee monipuoliseksi kattaukseksi, jossa soundit miksauksineen ovat Lennyn ”hiekkalaatikko”. Ei tämä ole miekkosen mestariteos, mutta erinomainen anyway. Albumi on harvinaisempi vinyylinä, koska tämä on juuri CD-aikana julkaistu. Oikeastaan tämän multi-instrumentaalilahjakkuuden ansiosta rakastan myös funkkia ja soulia.  Syvä kumarrus ja tattista sinne Amerikkaan asti.

ps. Lenny on kova basisti.

Lenny Kravitz, Circus, Original uk & europe painos, 1995.

1 kommentti: