sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Osa 5. Mustaa makiaa




Näin syssyn korvilla, kun kaupungistuneet luolaihmiset ahkerasti keräävät luonnonantimiaan ankaran talven varalle, niin ajattelinpa hoitaa oman osuuteni. Lähdin marjastamaan varmalle apajalle Hakiksen torille ja levyjen ruoppauksessa kehittynyt tarkka haukansilmäni havaitsi erään toriteltan pöydällä kyltin ”Kysy päivän tarjous”. Tuo lompakkoystävällisyyttä lupaava ilmoitus houkutteli sadon ääreen ja sitä siitä salamannopeudella myyjältä kysymään. ”Kympin loota” tuli vastaukseksi vilussa värisevältä marjadiileriltä. Välitön vaihdantataloussuoritus ja metsiemme mustilaiset kantoon. 

Ja sitä kun jäi mukavalla yllätystavalla valuuttaa tuhlaamatta, niin voihan sitä ihan pikkuriikkisen kurkkasta lähistön vinyylipuodin uumeniinkin. Kappas vain, sattuman kauppaa kaupan päälle! Tämä upea Harvest -albumi tupsahti näkökentän vaikutusalueelle ja kun Neil Young teos tulee eteen, silloin toimitaan eikä jäädä haromaan haituvia. No, nyt oli sitten mustaa kultaa kaksin verroin. Kiitolaukkaa kotiin ja sadonperkuuhommiin. 




Siispä kotiluolassa välittömästi lätty lautaselle ja sulosoinnut ilmaa rikastamaan. Volat sekä stereoista että pakkasesta kaakkoon ja eikun hommiin. Metsiemme aarteet suorastaan singahtivat pakastimen kammioihin Niilon mestariteoksen ryydityksellä, jossa parilla raidalla Lontoon sinfoniaorkesterikin pääsee tositoimiin. Ei voi kun ihmetellä, miten luonnollista Youngin luomisvimma olikaan 70-luvulla, varmaan tämä tinkimätön kanukki on omat metsänantimet taikasienineen tällöin napsinut. 

Talvella sitä sitten kun rohmuaa jäisiä vitamiinipalleroita kaamosnaamioon, niin sitä voi vaan tyytyväisenä myhäillä ja muistella, täyden kympin marjareissua.

Neil Young, Harvest, -72.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti