keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Osa 6. Hannu Hanhen jättivonkale

The Beatles, Revolver, -66


Kuten kaikessa kaupanteossa, piraattikauppiaat ja väärentäjät koittavat kahmaista oman osuutensa myös tästä orastavasta vinyylibuumista. Jotkut eivät pidä moista toimintaa millänsäkään, mutta kyse on kuitenkin täysin rikollisesta toiminnasta. Pehmeästi ilmaistuna, toiminta on täysin pärssiistä. Laatu on lähes aina heikompaa ja artistit ei saa edes sitä vähäistäkään osuuttaan, joka alati hupenevasta levymyynnin rojalteista tekijöille kuuluisi. Väärennökset ovat aika taitavasti värkätty, jopa joskus niin hyvin että eron huomaa vain alkuperäistä tuotetta vertailemalla. 

Tavallista halvempi hinta, hieman epätarkempi kannen painojälki, oudot tarrat kannessa tai matrix-kaiverrusten puute saattaa paljastaa piraatin. Itse suosittelen aina, että viheliäisistä kelmeistä vihjaistaan virkavallalle, muuten toiminta rehottaa kuin Venäläinen hiuslisäke. 

Alan ammattiliikkeiden sisäänostoseula on kyllä niin tarkkaa, että niistä uskaltaa ostaa oikein hyvällä omalla tunnolla. Kirppiksillä ja levymessuilla saa olla varuillaan ja tutkia kohdetta kuin tullikoira konsanaan. Perusperiaate tässäkin on, että mitä harvinaisempi levy, sen tarkempana saa olla. Kannattaa aina muistaa, että piraattikopion jälleenmyyntiarvo on kutakuinkin laskettavasti seuraavalla kaavalla, jos joskus levysi päätyvät myyntiin: Shaisse + Nada = Zero.

Sitten kun on varma tavaran aitoudesta, niin tärkeä asia on tietysti levyn kunnon tarkistaminen. Levyille on oma kuntotaulukkonsa, joka löytyy vaivatta Googlaamalla. Avaamaton uusi on Mint (M), avattu huippukuntoinen koeajettu on Near Mint (NM) ja hyväkuntoinen Excellent (EX), pientä soitossa kuulumatonta hiusnaarmua levyn pinnalla on Very Good + (VG+) jne. Kunto ilmoitetaan erikseen kannelle ja itse levyille, miinuksia sekä plussia lisäillen. Kiva lisä on, jos eritysasiat on avoimesti kerrottu, kuten edellisen ostajan ihanan koristeelliset nimikirjaimet kannessa tai revityn hintalapun jättämät ilkeät jäljet. Rähjäinen tai töhritty kansi on keräilijän kantilta vähän sama asia kuin kahvaton muumimuki.


John Lennon, Ringo Starr, George Harrison, Paul McCartney


Mieluiten hommaan läpyt myyjiltä, jotka ilmoittavat kunnon hieman alakanttiin, ettei tule turhaa porinaa jälkikäteen. Tämä on tärkeä pointti, kun mennään vähänkään hintavampiin keräilylevyihin. Kirppismatskut ovat yleensä kuluneempia ja useaan kertaan laareissa hinkattuja, varsinkin jos niissä ei ole käytetty asiallisia suojamuoveja. Kirppiksissäkin on tietysti suuria eroja, hyviäkin kuulemma on. 

Itse suosin pääsääntöisesti laatudivareita, koska kunto on justiinsa ja aina levyn voi viskata bumerangina, jos jää jokin kaivelemaan. Käytettyjä levyjä kantsii myös ihan oikeasti nuuskia, koska esim. röökiltä haisevaa levyä ei ole kotona mukava säilyttää. Myös albumin mukana tulevien liitteiden kanssa on syytä olla tarkkana, sillä juuri ne tärkeät lisämatskut tekevät keräilykappaleesta arvokkaan ja täydellisen. Albumeiden mukana on usein julkaistu kaikenlaista oheismatskua, kuten julistetta, tarraa, sanavihkoa jne. Hyvä tapa on selvittää etukäteen, mitä alkuperäiseen pakettiin on aikoinaan kuulunut. Liitteiden puute pitääkin aina näkyä huokeampina hintoina.


Sgt.Pepper Lonely Heart Club-levyn mukana kuuluu tulla liite, jossa mm. irtoviikset.
Tästä uupuu alkuperäinen psykedeelinen sisäpussi, joka heti laskee arvoa.


Suuri mehustelun aihe keräilijöiden keskuudessa on harvinaisen keräilykappaleen löytyminen pikkurahalla, Hannu Hanhimaiseen näytöstyyliin. Huippulöytö aiheuttaa jopa ihan fyysistä tutinaa ja kokovartaloväreitä, kun se todellinen herkkupala tärähtää tutkan vaikutuspiiriin. Näistä hetkistä punotaan ne kaikkein hersyvimmät saalistarinat, kuin kalastajan mato-ongella nappaaman jättivonkaleen tuntikausien väsytystaisteluista.


Originaalin painoksen etiketti eli label


Tästä omakohtainen oiva esimerkki on vuosi sitten luottokauppani alelaarista skannattu albumi, The Beatlesin legendaarinen Revolver-albumi, joka mielestäni muuten on maailman paras pop-levy. Hintalappu oli maltillinen 20 €gee, koska vinyylin pinnalla oli jonkin verran vuosien saatossa ilmestynyttä pikkuritinää aiheuttavaa pintanaarmua. Syviä uurteita ei onneksi ollut, jotka kuuluvat häiritsevänä napsuina soittaessa. Levy siis soi hienosti läpi.




Kannen ylänurkassa oleva ”mono”-merkintä antoi vihjeen, että julkaisu on vanha. No, tarkempi nuuskinta paljasti albumin peräti orkkikseksi! Tässä tapauksessa asia ei ollutkaan vielä siinä. Kyseistä albumia oli nimittäin painettu ihan alkuun ensimmäisen päivän aikana hieman eri painosta. Maagisessa Tommorrow Never Knows-päätösraidassa oli nimittäin väärä miksaus, jonka John Lennon huomasi prässäämön kuuntelusessiossa. Johnin mahtikäskystä koneet seis, uusi miksaus tiskiin ja uusi painos. Näin ollen tämä ns. Remix 11 väärä miksaus muodostui arvokkaaksi. Ihan tarkkaa painosmäärää ei ole tiedossa, mutta Beatles mittakaavassa niitä on niukasti liikkeellä. No, siinä matrixia tutkiessani huomasin, että juuri tämä oli SE albumi ja niin arvo pompsahtikin kerta heitolla naarmuisesta kunnosta huolimatta noin 150-200 € arvoon. Huippukuntoisista vastaavista on maksettu liki 1000 €. Tällaisten nyanssien ja juonenkäänteiden takia tämä koko homma on niin pirun kiinnostavaa ja koukuttavaa. Jokainen julkaisu kätkee taakseen tarinan!


The Beatles, Revolver, orig. uk mono (remix 11), 1966.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti