tiistai 19. syyskuuta 2017

Osa 7. Mun juttu!





Usein keräyskohteeni määräytyvät pitkälti fiiliksen pohjalta, varsinkin kun musaan liittyy jokin vahva kokemus. Itselle vahvimman tunnekoukun on kiinnittänyt muutama artisti ja bändi ja tässä ne tärkeimmät.

Noin neljä vuotiaana pikkutappina ensikosketus ”aikuismusaan” oli Elvis The Pelvis. Mutsi oli äänittänyt Ylen Onnenpäivistä parhaita rokkipaloja kassuille ja sieltä kunkun tuotanto nosti päätänsä. Kuuntelin ja vatkasin päätä. Moshausta ennen kuin tiesin sen olemassa olosta ja reippaasti ennen Anthraxia. Kummallisinta on, että nykykokoelmassani on vain yksi Elvis levy, herran viimeiseksi studioalbumiksi jäänyt Moody Blue. Debyyttilevy on kyllä haaveissa ja hankintalistalla.
Elvari on mun juttu!




Kuningas jäi kakkoseksi kun 80-luvun alussa esiteininä koppasin kouraan vanhempien kirjahyllystä mustan albumin. Faija oli silloin Musiikki Fazerilla Hi-Fi hommissa ja kiikutti joskus promolevyjä himaan. Tästä isä tiesi vain kertoa, että kannessa lukee vaihtovirta/tasavirta? Uteliaana pistin levyn kieppumaan ja sieltä alkoi kuulumaan kellon kumahduksia. Sitten lähti maaginen kitarariffi. Ahaa… Kunnes koko paletti tärähti käyntiin kuin tykin suusta ja laulaja alkoi kirkumaan jo lähes kaikille nykyään tutuksi tulleita Hells Bellsin säkeitä. Aluksi luulin, että homma oli joku vitsi, vaan kun biisi toisensa perään tuuttasi tajuntaan, niin homma oli sillä sipuloitu. Se oli vaffaa tavaraa.
AC/DC on mun juttu!




Toinen vastaava musiikillinen herääminen tapahtui 90-luvun alussa. Hyllyssä oli tietysti jo Gunnarit, Maidenit, Rainbowt, Mötley Cruet jne. Olin juuri täyttänyt 18 ja Music Televisionista rävähti silmille Pearl Jam! Nyt oli uutta asennetta ja fiilistä! Siinäpä huuhtaistiin viimeisetkin kasariajan keikaroinnit kertaheitolla pöntöstä alas. Bändin tarjoamalla uudella energialla oli helppo polkaista aikuisuus käyntiin ensimmäisine itsenäisine ulkomaanmatkoineen. Iso vaihde päälle ja rymyretkille.
Pearl Jam on mun juttu!




Kun villi nuoruus oli vietetty, niin oli aika astua avioliiton auvoiseen satamaan. Ollaan mielitietyn kanssa molemmat kovia musadiggareita ja kynttiläiltojen vakioääneksi tuli samettiääninen Norah Jones. Hänen upean seesteinen Come Away With Me valikoituikin häävalssiksemme.
Vaimo on mun juttu!


Deep Purple, Burn, -74. (Remastered, Reissue, 2016)

Olen soittanut bändissä bassoa 13-vuotiaasta ripakintusta saakka. Vuonna 2009 ja 2011 pikkupojan hurjimmat unelmat kävivät toteen, kun pääsimme lämmittelemään Deep Purplen lauteita heidän Tampereen jäähallin ja stadissa Hartwall Arenan keikoilla. Sama homma vieläpä Whitesnaken kanssa, jonka laulaja oli Purplen laulaja ennen oman orkan perustamista. Kokemusta ei voi sanoin selittää. Bändi on kuitenkin tymäkämmän rockin suurin ja kaunein uranuurtaja. Voitte vain kuvitella, että muutama albumi on päätynyt myös allekirjoittaneen hyllyä koristamaan. Vaan ei vielä kaikkia. Bändillä on nimittäin sen verran tuotantoa, että keräämisessäkin menee tovi.
Musiikki on mun juttu!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti