sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Osa 11. Keikalle




Jostain kumman syystä päähän oli iskostunut sellainen fiksaatio, että live-levyt ovat turhakkeita. Studiolevyjä ne olla pitää ja livet kuunnellaan paikan päällä. Ihme ajatus, sillä nyt hokasinkin, että aikas paljon on orkkia, joiden keikkoja on mahdoton enää kuulla. Avot, onneksi on mainioita keikkatallenteita aikoinaankin tehty ja kun aloin asiaan tarkemmin vihkiintymään, niin kertaheitolla aukesi oikeastaan ihan uusi uljas maailma. Piti vaan löytää niitä oikeita albumeja, sellaisia jotka imaisevat mukaansa taianomaisella tavalla.


Jimmy Page & The Black Crowes, Live At The Greek, 2013


Ensimmäinen sellainen eteen tulla tupsahtanut taisi olla tämä Jimmy Pagen ja The Black Crowesin yhteiskeikka Live At Greek, josta on prässätty hieno kolmen albumin pläjäys. Spesiaalin tästä tekee se, että levyllä tuutataan Led Zeppelinin biisejä sellaisella vimmalla ja taidolla, että kyllä kelpaa. Etteikö Zepukoiden livet kelpaisi, mutta tässä on sellaista harvinaislaatuista nuoren ja vanhan liiton kohtaamista ja äärimmäisen innokasta ajoa, the real rock show! Setissä on mukana erinomaisia blues standardivetoja asiaa täydentämään. Kokonaisuuskokemus on hulppea keikka, josta vain hyvin harva porukka pääsi kokemaan paikan päällä. Vahva suositus.


The Rolling Stones, Get Yer Ya-Ya's Out!


Kun aloin vuosi sitten keräämään Rollareiden levyjä, niin yksi mestareiden live-levyistä kummitteli kaiken maailman arvioissa ja aviiseissa sinnikkäästi, kunnes päätin noukata kyseisen platan talouteemme. Sehän kannatti, koska tässä taitaa olla rouheemman rockin yksi tärkeimmistä kantakeikkataltioinneista, juuri se hetki, kun Stones nousi vaikeuksista uuteen loistoon ja sellaisella tavalla että hakee vartaistaan rockin historiasta. Juuri kiinnitetty uusi kitaristi Mick Taylor ja käänteentekevät uudet bluesrock rallit ohjelmistossa. Lopputuloksena raaka rypistys, jota voi vielä tänäkin päivä voitokkaasti verrata ihan mihin tahansa autenttiseen roots-keikkaan. Kun pitää mielessä, että elettiin vuotta -70, niin alkaa jo ymmärtämään, että tallenne on päräyttävä. Puhdasta woodoota!


The Allman Brothers Band at Fillmore East, -71

Sitten harpotaan maineikkaan Fillmore Eastin teatterisalin ovista sisään ja ehkä se kaikkein kuuluisin äänite on The Allman Brothers Bandin vuoden -71 tuplalevy ja heidän ihka ensimmäinen live-levy. Bändi on ihan hurjassa iskussa ja viimeistään yli 23 minuuttinen Whipping Post lyö tajunnan kankaalle. Tuplalevyllä on muutoinkin vain seitsemän kipaletta, mutta pelkkää asiaa alusta loppuun. Tässäpä mukava vastavoima nykypäivän listahiteille. Puhdasta nautintoa.



Yes, Yessongs, -73

Pysytellään vielä Pohjois-Amerikassa, mutta nyt brittiläisen proge-joukkion voimin. Vuonna -72 tämä bändi kiersi jenkkejä ja siltä retkeltä taltioitiin hurja tripla-albumi. Jos Yes bändi aiheuttaa imeliä aikuisrock mielikuvia kasariajoilta, niin tällä ei ole siis yhtään mitään tekemistä sen hommelin kanssa. Jos 70-luvun progelevyt ovat olleet vaikeasti lähestyttäviä, niin tämä Yessongs niminen live toimii mainiona teleporttina orkesterin maagiseen maailmaan. Kaupantekijäisiksi tulee se maanläheisempi rosoisuus ja voima, joka on studiolevyillä hippasen vaikeammin havaittavissa. Joka tapauksessa yksi monimuotoisen progressiivisen rockin huipentuma, silloin kun kaikki oli mahdollista ja elettiin täysin luovan musiikin ehdoilla. Totaalista taidetta! Taiteesta puheenollen, kannen maalauksien luoja Roger Deanin kissa tassutteli kuivumassa olleen kansitaiteen päältä ja taiteilija yritti häivyttää jäljet pilvihattaroiksi, mutta ne jäivät silti näkyviin lopputulokseen.


Kissan tassunjäljet taivaalla.


Jätetään isommat venuet ja astutaan savuiseen klubi-miljööseen. Manhattan ja Hollywood, nuo kaikkien aikojen viihdekeskukset, joissa unelmat muuttuvat todeksi ja joissa yksi keikka voi muuttaa koko artistin elämän. Juuri sen makuinen on tämä live. Suosittelen kuuntelemaan luurit korvilla, silloin sukeltaa täydellisesti niihin tunnelmiin, joka on saatu vangittua. Donny Hathaway bändeineen, joka menehtyi aivan liian varhain, on tällä levyllä sellaisissa liekeissä että hiki nousee väkisin otsikkoon. Ykköspuoli on The Troubadour klubilta ja voi että kun toimii! Yleisö laulaa messissä täysin palkein ja koko äänitys on onnistunut täydellisesti. Klubin jokainen ääni, naurahdus, helähdys, huudahdukset, jopa henkäykset, taputukset, lasien kilahdukset sulassa sovussa uskomattomaan grooveen yltyvän bändin kanssa. The Ghetto biisi on huikea. Kakkos-puoli jatkaa itärannikon puolella New Yorkissa, maineekkaalla The Bitter End -klubilla. Tajusin muuten justiinsa, että olen itsekin soittanut siellä oman bändini The Milestones kanssa vuosituhannen vaihteessa. Ihan käsittämätön juttu, nyt kun jälkeenpäin ajattelee. Joka tapauksessa tämä albumi on eittämättä yksi kaikkien aikojen live-taltiointeja.




Löytyyhän näitä kun etsii. Omalla hankintalistalla on suurta mainetta ja kunniaa niittäneet Deep Purple - Made In Japan ja The Who - Live At Leeds. Mainittakoon vielä omassa hyllyssäni olevat valtavan upeat livet: Whitesnake - Live…In The Heart Of The City, Thin Lizzy – Live And Dangerous, The Band – The Last Waltz, The Doors – Absolutely Live, Free – Free Live, Genesis – Second Out, Jimi Hendrix – Band Of Gypsys, Johnny Winter – Live, Neil Young – Rust Never Sleeps, Santana – Lotus, ZZ Top – Fandango!

Aina ei pääse paikan päälle, silloin vinyyli kieppumaan, silmät kiinni ja tsup, mielikuvituksen siivin keikalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti