sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Osa 10. Kuukauden Western



Sitä kun on pienestä asti tullut diggailtua länkkäri-inkkarijutuista aikaslailla kybällä, niin toki asia näyttäytyy musan sarallakin. Kansitaiteessa tämä aihe on varsin makoisaa. Muistan esijunnuna, kun kuukauden western tärähti töllöstä, niin sitä kyllä piti vahdata silmät renkaina ja äänittää beta-nauhurille, jotta kaikki nyanssit tulisi nähtyä usean katselukerran jälkeen. Kovin sankari oli John Wayne ja tietysti Clint Eastwood. Rio Grande, Pieni suuri mies, Mies hevosena ja tietysti Hyvät, pahat ja rumat. Klassikkokamaa edelleen. Sarjikset, kuten Tex Willer, Cocco Bill ja Lucky Luke kuuluivat peruslukemistoon. En ole mitenkään tietoisesti lähtenyt keräämään levyjä western-teemoilla, mutta kun jokin tulee vastaan, niin tarkempi syynäys on varmaa ja hankinta on astetta todennäköisempää. Tietysti country-musa uppoaa, mutta aikas harkiten. Nykyinen radiocountryiskelmähuttu ei iske pätkän vertaa. Hamuan niitä originellejä helmiä, ainakin sinne päin.

Inkkari-osastolla nuorena kolahti tietysti kotimainen Havana Blacks, Indian Warrior, joka on edelleen kovimpia Suomessa tehtyjä kansainvälisentason rock-tallenteita. Kannen realistinen intiaanisoturi herätti tutkimaan kulttuuria hieman tarkemmin kirjastosta saatavilla olevien opusten avulla.
Nyt myöhemmällä iällä vastaan tuli Woodstockin legendaarisella festarilla esiintynyt Keef Hartley Band, jonka levyt ovat mainiosti inkkarimeiningeillä koristettu. Musassa sinänsä ei sitä kulttuuria esille tuoda, mutta kannet ovat hienot. Puhdasta inkkari-intoilua, ei sen kummempaa. Kyllä musakin uppoaa, tämä on kunnon torvisektioilla sävytettyä blues-rockia.




Parit inkkarilätyt ovat myös The Band -yhtyeestä tutuksi tulleen Robbie Robertsonin kynäilemiä ja niissä myös itse musiikkiin on tuotu vahvasti intiaanikulttuurin musiikkinyansseja esille. Valitettavasti nämä teokset ovat itsellä vain laserkiekkoina, mutta pitipä tässä yhteydessä miekkonen mainita. Toinen puoliksi intiaaniverta kantava rokkihahmo on 70-luvulla loistossaan ollut Grand Funk Railroadin laulaja Mark Farner. Bändin levyjä on tullut hieman haalittua, kautta linjan kovaa kamaa. Myös Neil Young on aina tuonut hienosti Pohjois-Amerikan alkuperäiskulttuuria esille upeilla albumeillaan, herra on kirjoissani suurista suurin sooloartisti. Ainiin ja tietysti yksi omista 80-luvun suosikeistani The Cult hyödynsi intiaaniteemoja albumeillaan.





Länkkäri-osastolla kovaa kamaa ovat mm. Byrdsin, Sweetheart Of The Rodeo, Country-legenda Gram Parsonin klassikko Grievious Angel ja tietysti Johnny Cash. Linda Rondstadt, Emmylou Harris ja Bonnie Raitt iskee naisista. Myöskään The Eaglesiä ja Jackson Brownea ei sovi unohtaa. Kaksi aivan loistavaa western-perinteestä omalla omintakeisella ja tunnistettavalla staililla ammentavaa soundiseppää ovat J.J. Cale ja Tony Joe White. Molempien tuotanto on häikäisevää ja itselle henkilökohtaisesti todella tärkeitä hämmentäjiä. Näitähän riittäisi luetella lukemattomasti, mutta tässä ne tärkeimmät ja omat ehdottomat omat kiintotähdet. 

Ugh.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti