lauantai 11. marraskuuta 2017

Osa 14. Putsis kliinis

Buffalo Springfield, Again,  uk -68 (nm/vg+)


Tietysti kun vinyylit ovat vintage-meininkeihin kallellaan olevaa matskua, niin ajopelitkin päivittyivät aika äkäiseen sinne 70-luvun osastolle. Kotiteatterivahvistin sai häädön hopiaisen retro-Yamahan tieltä. Vanhassa vara parempi, nimittäin soundi oli välittömästi astetta lämpimämpi ja käyttökokemus sangen suoraviivaista. Ei mitään digivalikoita tai kaukosäätimiä, vaan isojen raskaiden potikoiden arvokasta vääntöä. Makoisan manuaalista! Sitä paitsi vanhat HI-FI vehkeet ovat ihan törkeen hulppean näköisiä. Helppoa, tyylikästä ja laadukasta. Mun Yammuvanhuksen pitää hetken lämmetä, että poweri alkaa jytäämään. Siinä voi sitten odotellessa mukavasti trallatellen puhdistella lätyltä pölyt pois levyharjalla ja mikrokuituliinalla, ihan kaikessa rauhassa. Aikaa on, sillä vinyyleiden kanssa ei turhia kiirustella.


Yamaha CR-620

Vinyyli on oston jälkeen asiallista puhdistaa ihan kunnolla. Uutuuksilta tehtaan epäpuhtaudet pois ja käytetyistä veks mitkä lie uriin kertyneet shaibat. Mainio puhdistusmikstuura siihen on raakaa IPAa (Isopropanoli) 1/3 ja akkuvettä 2/3. Litkut löytyvät esim. apteekista tilaamalla tai edukkaammin hyvin varustetuista sekatavarakaupoista. Monet käyttävät varsinaiseen pesuvaiheeseen puhdistukseen tarkoitettuja viinyylipesukoneita, joita saa aika edukkaastikin netistä. Pesureita on iso kirjo tarjolla ja hintahaitari laaja. Kuten lähes kaikissa asioissa, halvin ja paras eivät sovi samaan lauseeseen, mutta tässä tapauksessa halvallakin pääsee vauhtiin.


IPA ja akkuvesi jytää.


Itse putsaan levyt toistaiseksi käsin vanulapuilla, "vax on - vax off" meiningillä, kuin Karate Kid konsanaan. Siinä saa kivan kosketuksen uriin ja tarvittaessa huolellisemman pesutuloksen. Ei kovin vaivalloista, kun pesee sitä mukaa kun hankkii levyjä. Kuivaus mikrokuituliinalla ja hetken haihdutus, siinäpä se. Oikea pesuri on kyllä itselläkin hankintalistalla.

Hard core syväpuhdistus hoituu kotikonstein Erikeeperin tai vastaavan puu-/askarteluliiman avulla. Vinyylin pinnalle levitetään sopiva kerros liimaa ja sen annetaan kuivua noin yön yli ja otetaan kuivunut liimakalvo pois, johon likakerros on siis tehokkaasti tarttunut. Youtubesta löytyy kyllä videoita siitä, kuinka homma hoituu.

Hyvin varustetut divarit puhdistavat laadukkaammilla laitteillaan levyjä pientä korvausta vastaan. Siellä onkin käytössä järeämpää kalustoa, joiden avulla urien syvimmät ja vaikeimmin irtoavat töhnät lähtevät irti esim. ultraäänen avulla. Puodeissa kantsii siis käyttää putsauksessa ainakin ne arvokkaammat ja rakkaimmat aarteet. Lisäksi useat luottopuodeistani ostetut mielitietyt ovat jo käytetty valmiiksi pesulla ennen myyntiin siirtymistä. Asiallista palvelua! Levyjen lotraus kannattaa siis aina, koska neula nappaa säihkyviltä urilta soundit justiinsa niin kuin pitää. Lopun ratkaisee äänirasia, vahvistimen laatu ja tietysti kaiuttimet tai luurit.


Audiowell A-122 kivikaiuttimet, asialliset suomalaiset peruspöntöt.


Riittävän riman laitteiston laatutasoon asettaa omat rakkaat nahkalärpyttimet eli korvat. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi varmasti sanoa mikä äänenlaatu riittää juuri sinulle. Toki vertailu kannattaa ja puhdas maalaisjärki. Lisäksi ammattimyyjien suositteluja kannattaa napsia. Normikuunteluolosuhteissa ei kuitenkaan tarvita ranteenpaksuisia kullitettuja kaiutinkaapeleita, sijoita nekin rahat asiallisiin kailottimiin. Hieman kantsii kuitenkin satsata, jotta pahimmalta linnunpönttö-kaiutinsoundeilta vältytään.


Perusvarusteita.


Kannessa olevat tarrat ja tahrat lähtevät helposti joko föönillä hieman lämmittämällä ja/tai sytkäribensalla liottamalla. Vaikeasti jämähtäneitä joutuu liottamaan useasti ja hartaasti, ennen kuin alkaa irtoamaan. Lisäapuna itse käytän keraamisen liesitason puhdistukseen tarkoitettua terää. Liotusta ja terän avulla irrotushivutusta, lähes aina on tarra kuin tarra lähtenyt ilman, että kansi on kärsinyt vaurioita. Hitaasti hyvä tulee, on tässäkin hommassa mainio motto. Liimoistaan irronneet irvistelevät kannet vaan uudestaan Erikeeperillä kiinni, ohut siima liimaa riittää ja taas pysyy seuraavat 40 vuotta kannet kasassa.

Jos joskus tulee vastaan kuprulla olevia etikettejä, ei kannata niitä suoraan. Se voi hyvinkin johtua siitä, että tehtaan masiina on laputtanut siihen kaksi labelia päällekkäin. Keskeltä voi tihrustella, että onko alla tuplaetiketti ja jos on, niin siitä sitten lähteä päällimmäistä varovaisesti repimään veks.





Kieroja levyjä voi yrittää oikoa kahden lasilevyn välissä uunissa alhaisessa lämpötilassa (tai saunassa) joitakin tunteja. Voi olla fiksua käyttää lasin lämpötilan mittaamiseen lämpömittaria. Sopiva paino päälle, mutta ei liikaa, ettei urat mene lyttyyn. On hyvä muistaa antaa myös jäähtyä lasilevyjen välissä, niin kieroutunut albumi jämähtää toivottuun ryhtiin ja on toivon mukaan suorempi. Tämä on nimittäin sellaista kikkailua, että onnistumisen takeita ei juuri jaella. Jos kyseessä on hieman kieroutunut arvolevy, niin kannattaa tässäkin asiassa kysyä kivijalkakaupasta jeesiä. On näitä varten olemassa omia velottimia. Toinen keino on, että tekee kierosta albumista lampun varjostimen, lehtitelineen tai salaattikulhon ja ostaa kertakaikkiaan uuden suoran levyn tilalle.
Joskus tulee vastaan myös levyjä, jotka ovat epäkeskoja, reikä ei ole osunut ihan keskelle ja näin olleen äänite huojuu ja vouaa, eikun vaihtoon moiset.

Kaikkia näitä em. kikkoja on muuten aina hyvä testata ensin huonokuntoisilla halpislevyillä, ennen keräilyharvinaisuuksiin siirtymistä. Omakohtainen kokemus on, että perusmeiningillä pääsee pitkälle. Ei tarvitse tuhlata omaisuuksia kilpavarusteluun, itse satsaan mieluummin hyvään musiikkiin kuin överihintaisiin vekottimiin, mutta kukin luonnollisesti taplaa tavallaan ja taaloillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti